UUSI BLOGI

BORN TO DIE

Slowly Fading Away

Mä luovutin.

 

 

Mä annan sille vallan.

 

 

Mä annan sen voittaa.

 

 

Viimeinkin.

 

 

Mä katoan hitaasti.

 

 

Silloin se on varmempaa.

 

 

Silloin se on helpompaa kaikille.

 

 

Kun kaikki näkee että olin vaan kuori.

Ehkä sitten kaikki hyväksyy sen.

Ehkäpä sitten mua ei edes muisteta.

Digital Suicide Lullaby

Sun ei olis pitänyt rakastua muhun. Sun ei olis pitänyt tutustua muhun.

Sun ei olis pitänyt tulla mun elämään. Sun kanssas oli alkuks hyvä olla, mut sitten kaikki muuttui.

Sä tapat mua. Jokaisella henkäyksellä. Jokainen hengitys sattuu. Mun pää ei kestä tällaista.

Ei enää sekuntiakaan.

Ehkä sä ymmärrät vielä joskus. Tai sitten et. Mutta kuitenkin. Mä oikeasti rakastin sua.

Ja rakastan edelleen.Tää kaikki on vaan ihan liikaa.

Mä en pysty jatkamaan näin. Mikään ei ole auttanut, ja mä olen kokeillut oikeastaan kaikkea.

Mä en voi jatkaa näin. Musta on vaan vaivaa kaikille.

 

Mä satutan kaikkia olemisellani. Ehkä asiat on paremmin kun oon lähtenyt.

Ehkäpä susta tulee onnellinen. Mä todella toivon sitä. Susta tulee vielä jotain.

Sä olet vahva, vaikket itse uskokkaan sitä. Sulla on mahdollisuudet vaikka mihin.

Sä olet kaunis vaikket uskokaan sitä Sä löydät vielä jonkun.

Paremman kuin minä ikinä olisin voinut olla.

 

Mä löydän rauhan. Musta tulee onnellinen. Kipu lähtee pois. Kaikki paha lähtee pois.

Pian kaikki on ohi.

Haluan kiittää sua kaikesta. Kaikista hetkistä sunkanssas. Ja muista:

Ei ole mitään mitä olisit voinut tehdä tai jättää tekemättä. Teit kaiken mahdollisen.

Kukaan ei olisi voinut tehdä enempää. Sä teit melkeinpä liikaakin.

Mun elämä ei ole elämisen arvoista. Se joka piti mua koossa kun kaikki oli pahimmillaan, on poissa. Se joka tuki mua ja luotti muhun, on poissa. Mä en pysty tähän enää.

Mä en vaan jaksa. Kaikki kaatuu päälle. Kaikki. Mä en jaksa. En enää....

Haluisin osata pitää hienoja puheita.

Haluisin osata kirjoittaa jotain nerokasta.

Tasoa Sergei Yesenin, mutten siihen pysty.

Joten voin vain sanoa:

Hyvästi.

Special Death

Mä tiedän että se oli se mitä halusit.
Halusit kivun pois ja kaiken loppuvan.
Et sä kaikkea sitä ansainnut
mitä jouduit käymään läpi.
Et sä sitä kestänyt
eikä sua voi syyllistää.
Silti osin halunnut sut jäämään tähän elämään.

 

Tiedän kuinka kärsit.
Mä tiedän ja haluisin pyytää anteeksi.
Sitä että mun on sitä niin vaikee hyväksyä.
Että en sua nää enää ikinä.
Pelkään ettet ikinä tiennyt miten paljon merkitset mulle.
Olisin edes nää sanat halunnut keretä sanoa sulle:
Rakastan sua, mun enkelini ja kallioni,
nyt ja aina, hyvästi<3

Cross The Line Again

Mua sattuu. Paljon. Mua ei ole aikoihin sattunut näin paljon.

Mä haluaisin kirjoittaa jotain viisasta, mutten pysty siihen.

Oon tänään taas lukenut Sergei Yesenin-nimisen runoilijan viimeisiä runoja.

Niille jotka eivät tiedä, kyseinen runoilija on tehnyt runon, josta on tehty

BMTH:n It Was Written In Blood-biisi. 

Kyseinen runo oli hänen itsemurhaviestinsä. Hän kuoli n.30-vuotiaana. Hirttämällä itsensä.

Niille jotka eivät jo tienneet: runous merkitsee mulle todella, todella paljon.

Lempirunoilijoitani ovat äskenmainittu Sergeu Yesenin ja Tamara Minaoui.

Ilman runoutta elämässä ei mielestäni olisi järkeä. Toki musiikkikin on tärkeää, mutta minulle se on lähinnä runoja joihin on laitettu melodia. Musiikki ja sanat yhdessä pystyvät luomaan vahvoja tunteita. Vaikkei niitä oikeasti olisi olemassa.

Musta tuntuu että ylitän sen rajan taas. Ja mikä pahinta: kukaan ei voi auttaa mua takaisin.

Mun pää ei kestä. Ja se henkilö joka vannoi rakastavansa mua, ei ymmärrä.

Mä tarvitsen tilaa hengittää.

Mä en voi elää näin.

Mä en halua elää näin.

Mä en halunnut tätä.

En taas....

If I would kill myself tonight, who would remember me tomorrow?

You have a choice. Live or die. Every breath is a choice. Every minute is a choice.

To be or not to be.

Just look at what you`ve done.....

Pitäis olla jotenkin niin smooth, ottaa sivellin ja maalata sitä taivaanrantaa

Tanssin kuoleman kanssa, se on mun ystävä,

sen kanssa olen kaunis ja niin elävä.

En ollut elossa ennen kuin melkein katosin.

Siinä vaiheessa totesin: 

kaikki on turhaa, harhaa vaan.

Joten, ota mun kädestä.

Tanssitaan veitsen terällä, terä meidän kurkuilla.

Lipsahdetaan yhdessä ja ollaan vaan.

Ehkä sitten kaikki on paremmin.

Ehkä sit maailma ois se mistä haaveilin.

Anna mun mennä, lentää ja pudota.

Ei se ole pahaa, hankalaa tai mahdotonta.

Älä pysäytä mua nyt, rukoilen sua.

Anna mun mennä, sit voin hengittää.

Älä laita mua jäämään, en vois pelätä tän enempää.

Linja-autojen ja rakkauden perässä voi juosta tai odottaa seuraavaa

Monet ihmiset vannovat pysyvänsä rinnalla ikuisesti. Valehtelijoita on yhtä paljon. Kaikki nuo ihmiset valehtelevat. Kukaan ei pysy rinnalla ikuisesti. Ei kukaan elä ikuisesti. Elämästä ei selviä hengissä. Se on vaan fakta. Ihmiset jahtaavat asioita, joita eivät voi saada, ja kun sen saavat, haluavat enemmän. Tai sitten, jos he eivät asiaa saavuta, katkeroituvat ja syyttävät muita.
Ihmiset ovat itsekkäitä olentoja. Ihmiset ajattelevat ensin omaa etuaan ja omaa onnellisuuttaan. Ehkäpä siksi niin monet ihmissuhteet eivät toimi.

Ihmiset eivät saisi lupailla liikoja. Lupaukset tulisi aina voida pitää.




Juoksisitko rakkautesi perässä vai odottaisitko seuraavaa?

Minä en unohda sinua koskaan

Elämä on vaikeeta. Oon miettinyt taas ihan liikaa asioita, ja sit sen seurauksena syntyy kaikkii random tekstei.... Ikävöin ihmisii.... Näin Iiristä sattumalta, ja sen kanssa oli kivaa. Mut sit törmättiin yhteen ihmiseen, jota en olis halunnut nähdä ikinä, ja selvis että ne tuntee toisensa.... x__x



Ettäjuu. Hyvin menee taas. Angstausta.

Kaipaan Provinssia. Ja niit ihmisii sieltä. Sannia, Suvia, Marua. Kaikkia. Klarea....
Ja niit bändejä. Pariisin Kevään kuunteluun kuluu nykyisin iso osa mun ajasta, eipä mulla muutakaan tekemistä oikeestaan olis. Musta tuntuu ettei mulla ole elämää taaskaan. Saattaa kyl johtuu siihen et mua raahataan vaa johki sukulaisten luo ja siel ei oikein oo seuraa eikä tekemistä niin sit vaa dataan.

Lopuksi "ihania" itsekirjoittamiani tekstejä:


 

Voi kuinka olis kaunista nähdä peilistä aina kaikkea kaunista.

Olla kuin sinä, elää vaaleanpunaisessa maailmassa.

Luulet olevasi voittamaton ja luodinkestävä.

Ajattelet olevas paras ja ettei kukaan sun voittoa estä.

Sä katsot mua kuin roskaa ja syljet päälle.

Mä en jaksa sua enää, joten lähden ja nään vaan hymysi joka on muovia.

Odotas vaan kun mulla menee hermot ja koitan sun suojia.

Sun sydän ei kestä kaikkea, eikä sun pää.

Mulla oli ne molemmat, mut sä ne molemmat veit.

Sun jäljiltäs ei mitään jää, sä et jätä jälkees mitään pysyvää.

Sä et kykene tuntemaan sääliä tai muutakaan.

Sä vain itseäs rakastat, se on sulle tarpeeks,

ja kun joku sun illusion rikkoo, alat huutamaan.

Ja sit paiskaat mut seinään, ja murrat mun sormet.

....................................... 

Vaellan sokeana ja tarviin sun apua. Tarviin sut ohjaamaan mut takas.

Kaikki vaan nauraa sille et mua sattuu, ethän naura, rakas,

kun kerron miten mua sattuu tää kaikki, ja miten paljon pelkään.

Ja jos kertoisin sille yhelle, saisin pitkästä aikaa vaan selkään.

Musta tuntuu etten oo niinkuin kaikki muut.

Mä tuun sieltä missä kesän tullen järvet jäätyy ja lehdet kellastuu.

Ja kun mä huudan kivusta, se on sulle sama kuin sanat: mä rakastan sua.

Jos sä halusit saada mut itkemään, sä onnistuit siinä hyvin.

Mä haluan unohtaa sut, mut sun jälkes on se kaikista syvin.

Mä en halua antaa sulle valtaa mun elämästä,

mut mikä auttais mut pois tästä?

Sä mut tänne ohjasit, enkä pois enää löydä.

Etkö nää kuinka anelen ja rukoilen sun jalkojen juuressa:

Päästä mut pois.

Ohjaa mut kotiin, siel parempi paikka ois.

Mä en halua kuolla sun syliis vaikka se olis se mistä sä haaveilet.

Mä en halua, etkä sä mua tappaakkaan vois.

Vääryyttä, perkele

Mikä antaa joilleikkin ihmisille oikeuden yrittää pilata toisten elämä? Eikö ihmisillä ole minkäänlaista omaatuntoa? Voiko kaiken muka antaa anteeksi?